Talvikoiden elämää, kuvia, näyttelyitä, pienimuotoista kasvatusta ja sitä arkista työtä & iloa.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

H-hetki oli eilen!

Perjantaina Nannyn mies lähti omille kämpille asustamaan, sen verran iholla pyöri ja Nanny koitti kaikin keinoin olla pyöreytensä kanssa rauhassa, mutta Hurhuri senkuns vain innostui! Niinpä otin herran pois asustamaan omaa dunaansa.

Lauantaina aamupäivästä sitten kuuntelin muutamaa erikoista äännähdystä Nannyn poikuepesän yläpuolella, ja tulihan se tovin päästä mamma akvaarion nurkkaan pesulle. Siitä kun sitten kiiruhti takaisin pesään, oli yllätyksekseni pieni poikanen matkassa äidin perässä. Niin se raahautui mukana kuin pieni peräkärry ja sujahtivat peräkanaa äidin kanssa pesään. Tuore äiti ei koko asiaa edes huomannut :) Joten tämän verran varmaa tietoa synnytyksestä on tällä hetkellä.

Pesästä ei kuulu toistaiseksi minkäänlaista ääntelyä vaikka emo käy syöntireissuilla, eli päättelisin että tulokkailla on hyvä olla ja asiat kohdillaan.

Tästä meneekin sitten n. 10 vuorokautta ennenkuin edes odotan näkeväni poikasia. Tuolloin ne jo saattavat möngerrellä syömään kiinteää ruokaa pesän ulkopuolelle. Vaikkei silmät olisi vielä edes auenneet! Poikuetta ei parane mennä häiritsemään, sillä emot voivat olla kovin tarkkoja häiriöille ja ne saattavat häiriintyessään syödäkin poikasiaan. Joten poikuemökki saa olla meillä ihan rauhassa. Poikasten lukumäärä selviää siis nyt vain odottamalla edelleen!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa :) Nyt odotellaan ja ihmetellään.
    Anu. K

    VastaaPoista
  2. Ja voi että on jo ihan liian jännää kuulla nakeroiden iip iip -ääniä pesästä ja emän kiljaisuja maitobaarin hanoista tapellessa :)

    VastaaPoista
  3. Onko terrassa jo vilskettä havaittavissa? ;) T.Maarit

    VastaaPoista
  4. Ei mitään vipinää vielä, kovasti kyllä huutelua kuuluu :)

    VastaaPoista